Yleisimmät kysymykset

Kuinka raakasuklaata kannattaa säilyttää ja kuinka nopeasti se menee pilalle?

Raakasuklaa säilyy jääkaapissa tai pakkasessa helposti useita viikkoja tai jopa kuukausia. Kerran tehty suklaa ei menetä tehoaan tai pilaannu. Suosittelenkin tekemään riittävän ison annoksen suklaata kerralla, jos et halua kuluttaa ylimääräistä aikaansi keittiössä. Kerralla valmistettu isompi annos raakasuklaata on monelle mainio väline makeanhimon ja herkuttelun kontrollointiin. Kun herkutteluhimo yllätää, on pakkasesta helppo hakea muutama pala äärimmäisen terveellistä ja ravinnerikasta suklaata, jonka seurauksena makeannälkä usein helpottaa kerralla, eikä jääkaapilla tarvitse ravata useaan otteeseen.

Suklaa kannattaa säilöä ilmatiiviiseen rasiaan tai peittää esimerkiksi kelmulla, jotta kosteus ei pääse vaikuttamaan suklaan koostumukseen pakastimessa.

Kuinka suklaata kannattaa kuljettaa jos haluan viedä maistiaisia esimerkiksi ystävilleni?

Jos joudut kuljettamaan raakasuklaata paikasta toiseen, on suklaa hyvä pyrkiä pitämään villeässä, jotta suklaa ei pääse sulamaan matkan aikana. Varsinkin kookosöljyn pohjalle valmistettu raakasuklaa sulaa suhteellisen nopeasti jo huoneenlämmössä. Yleensä kuljettamiseen toimii parhaiten kylmälaukku, joka on vuorattu kylmäkalleilla. Talvella sulamisriskistä ei tietenkään tarvitse välittää.

Jos valmistat kesäaikana raakasuklaata tarjolle tai viet maistiaisia vaikkapa ystävillesi, on hyvä käyttää raakasuklaan pohjana enemmän kaakaovoita . Tällöin suklaa pysyy paremmin kiinteässä muodossa, eikä sula niin helposti (kookosöljyn sulamislämpötila on 25 astetta, kun taas kaakaovoi sulaa vasta 35 asteessa). Lisäksi suklaan temperointi hidastaa huomattavasti suklaan sulamisnopeutta ja on tämän vuoksi harkinnan arvoinen strategia jos suklaan säilyvyys huoneenlämmössä halutaan maksimoida. Lue lisää temperoinnista Suklaa-alkemistin Käsikirjasta (2nd Edition).

Kuinka suklaa kannattaa tarjoilla?

Raakasuklaa tarjoillaan hieman pehmeänä - ei kivikovana, juuri pakkasesta otettuna, jolloin suuri osa mauista peittyy kylmyyden alle. Pehmeänä tarjoiltu suklaa sulaa mukavasti suussa ja tarjoilun yhteyteen kannattaa varata talouspaperia, jotta maistaja voi pyyhkiä kätensä paperiin heti raakasuklaan nauttimisen jälkeen.

Raakasuklaan esillepanoon ja esteettisyyteen kannattaa ehdottomasti panostaa, jolloin makunautinnosta saa entistä voimakkaamman. Parhaiten toimivat sydämenmuotoiset suklaamuotit, tunnelmallinen ympäristö ja rakkautta värähtelevä ilmapiiri.

Valmistin raakasuklaata, mutta siitä ei tullut hyvän makuista. Kuinka saan maun kohdalleen?

Maistele suklaamassaasi niin pitkään, että se miellyttää makunystyröitäsi ja kaada massa vasta tämän jälkeen muotteihin! Älä usko sokeasti yhteenkään reseptiin vaan luota makuaisiisi. Jos tuntuu että suklaamassa kaipaa lisää makeutusta, lisää sitä. Jos koostumus taas on liian rasvainen, lisää hiukan jauheita ja maista uudelleen.

Valmistamasi suklaa maistuu turhan yksinkertaiselta, eikä tarjoa sinulle kuin muutaman erikoisen maun? Suosittelen lisäämään joukkoon enemmän raaka-aineita ja makuja, jos suklaa maistuu turhan kitkerältä ja tasaiselta. Jo erittäin pienellä maustamisella suklaasta saa täysin erilaisen makuelämyksen. Esimerkiksi tippa piparminttuöljyä tai ripaus aitoa vaniljaa muuttaa makua jo huikeasti.

Valmistamani suklaan koostumus on epätasainen ja pinnalle nousee vaalea kerros. Mitä teen?

Yleensä suklaan koostumus jää epätasaiseksi jos rasvat eivät ole sekoittuneet kunnolla makeutusaineen kanssa tai valmistamiseen on käytetty liian vähän jauheita suhteessa kiinteisiin aineisiin. Jos esimerkiksi suklaan pohjana on käytetty kylmäpuristettua kookosöljyä, jonka joukkoon on lisätty melko runsaasti kaakaonibsejä ja esimerkiksi goji-marjoja, mutta rasvoja ja kiinteitä aineita yhteenvetäviä jauheita (emulgaattoreita) on liian vähän: Koostumus jää irralliseksi ja suklaasta maistuu pääasiassa vain rasva.

Käytän suklaan makeuttamiseen hunajaa, mutta se paakkuunnuttaa koko massan koostumuksen. Mitä teen?

Jos haluat helpottaa hunajan sekoittuvuutta, suosi juoksevia hunajatyyppejä. Jos käytät kiinteää hunajaa, anna sen sulaa rauhassa rasvojen joukkoon ja lisää vasta tämän jälkeen jauheet ja kiinteät aineet. Jos hunaja ei ole ehtinyt sulaa ja joukkoon lisätään jauheita, paakkuuntuu koostumus välittömästi. Itse käytän laadukasta soijalesitiiniä raakasuklaan valmistamiseen, koska tämä emulgaattori vähentää selkeästi tätä ongelmaa.

Suklaamassan joukkoon joutui vettä. Mitä teen?

Jo pieni määrä vettä pilaa yleensä suklaan koostumuksen. Tämän vuoksi pidä aina kaikki suklaan valmistukseen käyttämäsi työvälineet täysin kuivina (kulhot, lusikat, muotit…). Jos suklaamassan joukkoon kuitenkin joutuu vettä, voi yrittää pelastaa tilanteen seuraavasti. Kaada suklaamassa mahdollisimman leveälle lautaselle tai alustalle ja laita pakkaseen. Rasva jää massan pohjalle ja vesi jäätyy suklaamassa pinnalle. Tämän jälkeen voit rapsutella jäähileet suklaan pinnalta pois. Nyt voit sulattaa massan jälleen juoksevaksi ja jatkaa suklaan valmistamista normaalisti.

Kerro nyt vielä yksinkertainen resepti, jolla voin tehdä helposti hyvää suklaata!?

Kerron kaksikin.

Helppo perussuklaa

- 2 dl kaakaovoita (raastettuna)
- 1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä (nestemäisenä)
- 3 rkl kotimaista luomuhunajaa
- 2 dl kaakao nibsejä
- 1 kukkurallinen rkl maca-jauhetta
- 1 dl kaakaojauhetta
- 1 dl goji-marjojatta
- 1 dl lucuma-jauhetta
- Veitsenkärjellinen laadukasta suolaa

Tästä määrästä valmistuu noin 30kpl jääpalan kokoista suklaakonvehtia.

Helppo herkkusuklaa

- 125g kaakaovoita (paino ostaessa)
- 1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä (nestemäisenä)
- 3 tls kotimaista luomuhunajaa
- 1.5 dl raakaa kaakaojauhetta
- 1 dl lucuma-jauhetta
- Veitsenkärjellinen aitoa vanilja-jauhetta
- Veitsenkärjellinen laadukasta suolaa

Lisää jokaisen suklaamuotin pohjalle 1-2 goji- tai mulperimarjaa ja kaada suklaamassa marjojen päälle. Tästä määrästä valmistuu noin 20 kpl jääpälan kokoista suklaakonvehtia.

Kerro sivusta kavereille!